torstai 6. kesäkuuta 2013

Ei ole lohdullisempia sanoja kuin hiljaisuus, eikä kauniimpaa kieltä kuin toisen kuunteleminen.

Heippa! Jos täällä kukaan enää käy, niin pahoittelen hiljaisuutta. Nyt on ollut niin tiivis toukokuu ja kesäkuun alku, että jopa nukkumaan pääseminen ennen kello kymmentä on puhdasta luksusta. Olen muun muassa muuttanut, aloittanut harjoittelun/kesätyön, ostanut sohvan, saanut ihanan kummitytön (lajiltaan tosin kisun ihmisvauvan sijasta), nauttinut upean kotikaupunki vilkkaasta ja monipuolisesta kesästä, uinut, saunonut ja muutenkin elänyt.

Toinen syy blogihiljaisuuteen on ollut silkka mielenkiinnon puute. Mua ei yksinkertaisesti ole vain kiinnostunut tulla tänne kirjoittelemaan. Kamerankin olen kaivanut laukusta ehkä kerran, silloinkin vain vilkasta kummikisuani kuvatessa. Niinpä luonnollinen jatkumo tähän on MayDayn hiljeneminen. Into ja inspiraatio ei enää riitä.

Siirryn hyvillä mielin lueskelemaan muiden kuulumisia ja katselemaan kuvia. Ja kuka tietää ehkä joskus vielä iskee into bloggailuun :)

Peace and love :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

maanantai 6. toukokuuta 2013

Girl's night

Kun olin muuttanut Tampereelle, en tuntenut täältä yhtään ketään. Koulussa tutustui uusiin ihmisiin, mutta eihän kavereita ole koskaan liikaa. Joulukuussa 2011, kun olin ollut manselainen 4 kuukautta, huomasin ilmoitustaululla kotiin tullessani ilmoituksen talonyhtiön pikkujouluista. Ilmoitus oli seinällä monta viikkoa ja sen alla ilmottautumislista juhliin. Päivää ennen pikkujouluja viikonlopun suunnitelmani peruuntuivat, joten vetäisin nimeni listaan hetken mielijohteesta.

Pikkujoulujen iltana seisoin tapahtumapaikan oven takana ja mietin vielä kääntymistä kotiin. Tiesin, etten tuntisi juhlista yhtä ainuttakaan ihmistä. Kokosin kuitenkin itseni ja astuin sisään. Ovella minua tultiin vastaan, toivotettiin tervetulleeksi kädestä pitäen ja ohjattiin hakemaan syötävää ja juotavaa. Marssin keittiöön ja siellä hengaili kourallinen ihmisiä. Hetken keskustelua kuunneltuani paljastui, että yksi paikan tytöistä opiskeli saksan kieltä. Siitähän riemu repesi ja kerroin innoissani omista siteistäni Saksaan. Selvisi, että tämä tyttö ja hänen kämppiksensä, joka myöskin oli paikalla, asuivat talossani ja vielä oman kämppäni alapuolella!

Samoihin aikoihin taloomme oli tullut lenkkisaunavuoro. Heitin ilmaan idean, että alettaisiin käymään yhdessä lenkillä ja sitten saunassa kerran viikossa. Ja siitä se sitten lähti. Kävimme viikottain lenkillä ja saunassa, opiskelijabileissä, Tupperware -kutsuilla tai muuten vain juhlimassa. Saatoin hilppaista potkupuku päälläni alakertaan pullapussi kainalossa, jolloin laitoimme teepannun kuumaksi.

Tässä ajassa me kaikki kolme olemme alkaneet seurustella tahoillamme. T on jo valmistunu bioanalyytikoksi ja käy aikuisten töissä muualla asuen. J vaihtoi saksan kielen fysioterapiaan ja muutti juuri yksiöön, johon on jonottanut yli kaksi vuotta. Kaikilla ovat elämät jatkaneet kulkuaan, emmekä näe enää säännöllisesti. Niinpä päätimme perjantaina kokoontua J:n uuteen asuntoon vaihtamaan kuulumisia!

Ilma oli ihana, joten urheilimme keskustaan hakemaan viiniä ja poikkeamaan kesän ensimmäisillä jäätelökioskijätskeillä.

 photo IMG_1808_zps97c57553.jpg

J oli loihtinut ihanaa salaattia ja mutakakkua. Ja kuten kunnon tyttöjen iltaan kuuluu, katsoimme lätkää uutta kesäviiniä juoden. (Lue: puhuimme parisuhteista, tulevasta kesästä, opinnoista ja hyvien kesäbaltsujen löytämisen mahdottomuudesta. Muun muassa) 

 photo IMG_1809_zps9bf2bcf7.jpg  photo IMG_1812_zps1decdf26.jpg  photo IMG_1815_zpsc8bd42f2.jpg 
Oli ihan huippukiva vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa :) 

Eilen heräsin kello 4 am, enkä sen jälkeen enää nukkunut. Onneksi aamupäivällä oli hallituksen pikakokous, jonka jälkeen kirmasin vielä Kamppiin hikoilemaan. Muuten olisi voinut olla suht pitkä päivä edessä :D Illalla hyppäsin auton kyytiin ja kurvasin lentokentälle hakemaan kotiin saapuvaa L:ää :) Nyt saan nauttia maailman parhaasta seurasta puolitoista viikkoa, jonka jälkeen herra käy tekemässä kolme tenttiä Irkuissa. Sen jälkeen mua ei saa enää mikään irti L:stäni. 

 photo IMG_1817_zps769c47fe.jpg

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vappen

Niin se taas vain tuli ja meni. Kevään alku ja meidän opiskelijoiden yksi tärkein juhlapyhä, vappu. Kävin vapunaattona vielä aamulla koululla tekemässä yhden suullisen tentin ja hakemassa nimmareita papereihin. Aamu oli harmaa ja märkä, ja mietin mahtaako mennä koko simajuhla ohi suun sateen vuoksi. Päikkäreiltä kuitenkin herättyäni alkoi pilvipeitekin repeillä, ja hyvillä mielin kirmasin suihkuun ja meikkipussille. Pippis saapui luokseni kuuden maissa, ja sinisiä drinksuja siemaillen meikkailimme ja laittauduimme. Kasin aikoihin otimme suunnaksi, minkäs muukaan kuin, Koskipuiston. Paikalla oli jo tuhansittain ihmisiä, joten jännästi hallituskavereiden löytäminen ihmismassasta oli haastavaa. Ilta sujui rauhallisesti ja päätimme jo puolen yön aikaan palata kämpälleni katsomaan Frendejä.

 photo IMG_1801_zpse0e0052b.jpg
Iskän yolakki kolmenkymmenen vuoden takaa.

 Rauhallisen illan jälkeen oli helppo herätä vappupäivään ja suunnata ylppärilätsä kutreilla keikkuen kohti Hämeenpuistoa. Keli oli viileä, mutta mitä parhain. Siniseltä taivaalta ei voinut pongata ainuttakaan pilveä. Katselimme teekkarikastetta ja treffasimme äitin ja iskän, jotka olivat tulleet aurinkoisen vappupäivän viettoon Manseen :)

 photo IMG_1798_zps6cebd518.jpg
Olen loistava retusoimaan tiiän.

Kävimme vapputorilla miljoonan muun vappuilijan kanssa ostamassa ison pussin metrilakua ja ihmettelemässä torimeininkiä. Mä en muuten ole ikinä elämässäni omistanut sellaista isoa, värikästä ja heliumilla täytettyä vappupalloa. Edes pienenä. Ja joka kerran sellaisen nähdessäni sellaisesta haaveilen. Ehkä vielä joskus ....
 photo IMG_1794_zps7a14b8f9.jpg 

Torilta siirryimme joen rantaan terassille juomaan skumppaa (terassikausi avattu!) ja seuraamaan hyytävään veteen dipattavia, mutta silti riemusta kiljuvia teekkareita. Myöhemmin iltapäivällä pistäydyimme vielä Stefan's Steakhousessa syömässä (jos etsit Mansesta ruokapaikkaa, etkä välitä vaikka pihvi maksaisi vähän enemmän kuin 25€, suosittelen koko sydämeni pohjasta! Parhaat pihvit ja jälkkärit ever!)

Päivä oli kaiken kaikkiaan ihan mielettömän mukava :)

 photo IMG_1791_zpsa3499266.jpg 
Tällaisia päiviä lisää! :)

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Valtakunnassa kaikki hyvin

Holaa! Mitä kuuluu? :) Täällä olisi yksi hyväntuulinen lomalainen, joka sai just vikatkin pakolliset koulujutut suoritettua ja palautettua, ja heräs just päikkäreiltä auringonpaisteeseen. Vielä kaksi uusintatenttiä, niin toinen opintovuosi on paketissa! Tämä vuosi meni oikeesti nopeesti. Viime vuonna kun luokkakaverit huokalivat ekavuoden menneen kuin siivillä, pääsin minä tähän nopsan kouluvuoden makuun vasta tänä vuonna. Kaiken kaikkiaan 2. vuosi oli huomattavasti kivempi, ja sujuikin osaltani ekaa vuotta huomattavasti paremmin.

Olin männä viikonlopun kotikotona, ja kaava oli perinteinen. Lenkkeilyä (haluan tästä uimarenkaan alustani eroon heti alkuunsa!!), saunomista ja rentoutumista. Mun onnistui käydä perjantain ja sunnuntain välillä yhteensä kolme kertaa saunomassa. Joiden jälkeen tietty läträilin oikein antaumuksella Pippiksen hiustuotteilla ja äitin kasvohoidoilla. Nyt mulla sitten pitäisi olla kosteutettu, kiiltävä ja elinvoimainen tukka, sekä 67% kosteuspitoisempi, kiinteämpi ja hoidetumpi nassu, ja syväkosteutettu silmänympärysiho.

Eilen sitten nukuin pitkään, siivoilin ja pesin pyykkiä, ja kirjoitin suurella tuskalla ja hiellä viimeisen palautettavan raportin. 

 photo IMG_3565_zps4a1b7d0a.jpg  photo IMG_3568_zps0277ffb9.jpg 
Nyt on olo kuin kuningattarella, ja voin rauhassa viettää lomaviikkoni vapun ja kavereiden treffailemisen merkeissä. Aion lisäksi nukkua ihan hirveästi, lenkkeillä ja jumpata kuin hullu ja käydä kirjastossa. Saas nähdä saadaanko tänään illalla räntää niskaan, vai säilyvätkö haalarit kuivana ja valkolakki puhtaana. Vappukynnetkin sain itselleni näperrettyä! 

 photo IMG_3580_zps2f74b33a.jpg  photo IMG_3574_zpse6438cfb.jpg 

 Ainoa takaisku tähän mennessä on ollu lempparimüslini loppuminen 8( jos joku ihanuus on suuntaamassa Saksan suuntaan let me know, tekisin ison müslitilauksen! 

 photo IMG_3575_zps45d007c1.jpg 
Ensi viikon sunnuntaina koittaa yksi elämäni parhaista päivistä, kun saan noin tuntia ennen puoltayötä hurauttaa Hki-Vantaan lentokentälle noutamaan kotiin saapuvaa L:ää! Herra tulee reilun viikon lukulomalle, jonka jälkeen käy vielä heittämässä vajaan viikon mittaisen tenttirypistyksen Irkuissa. Sitten koittaa päivä, jota olen odottanu kuin kuuta nousevaa: L tulee kotiin. Eikä lähde enää mihinkään. Vaan tulee kotiin, pitää May:tä kainalossa ja tulee joka ilta tuhisemaan viereen. :) Yksinkertaista parhautta C:

 photo IMG_3564_zps10ee6b39.jpg

Klara vappen allihopa!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

"42 asioita joita olen oppinut elämästä"


Pongasin tämmösen facebookista. Ihana! C:


"Kirjoittanut 90-vuotias, jokaisen pitäisi lukea tämä!


42 asioita joita olen oppinut elämästä:

1. Elämä ei ole reilua, mutta se on silti hyvää.

2. Jos olet epävarma, ota seuraavaksi vain pieni askel.

3. Elämä on liian lyhyt, nauti siitä

4. Työsi ei pidä sinusta huolta, kun olet sairas. Ystäviäsi ja perheesi tekevät sen.

5. Maksa pois luottokorttilaskut joka kuukausi.

6. Sinun ei tarvitse voittaa jokaista väittelyä. Pysy rehellisenä itsellesi.

7. Itke jonkun kanssa, se auttaa enemmän kuin jos itkisit yksin.

8. Aloita eläkesäästäminen heti kun saat ensimmäisen palkkasi.

9. Kun on kyse suklaasta, niin sitä on turha yrittää vastustaa.

10. Tee rauha oman menneisyytesi kanssa jotta se ei tuhoa tulevaisuuttasi.

11. Ei haittaa vaikka lapsesi näkevät sinut itkemässä.

12. Älä vertaa elämääsi muiden elämään. Et voi tietää mitä heidän elämänsä matkan varrella on tapahtunut.

13. Jos parisuhteen on oltava salainen, sinun ei pitäisi olla osa sitä.

14. Hengitä syvään, se saa mielesi rauhoittumaan.

15. Hankkiudu eroon kaikesta mitä et käytä. Turha aineellinen omaisuus painaa sinua alas monin tavoin.

16. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

17. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Se on sinusta itsestäsi kiinni, ei kenestäkään muusta.

18. Kun tulee aika tavoitella sitä mitä elämässä rakastat, älä koskaan hyväksy vastaukseksi "ei".

19. Polta hienoimpia kynttilöitäsi, käytä hienoimpia lakanoitasi, pukeudu hienoimpiin alusvaatteisiisi. Älä säästä niin erikoistilanteisiin. Jokainen päivä on erikoinen.

20. Valmistaudu hyvin ja kulje virran mukana.

21. Ole erilainen nyt. Älä odota, kunnes olet vanha pukeutuaksesi violettiin.

22. Tärkein sukupuolielimesi on aivot.

23. Vain sinä voit olla oman onnesi herra, ei kukaan muu.

24. Mieti jokaisen vastoinkäymisen kohdalla "Onko tällä todellakin väliä 5 vuoden kuluttua?".

25. Valitse aina elämä.

26. Anna anteeksi kaikki, mutta älä unohda mitään.

27. Älä välitä mitä muut ajattelevat sinusta, et voi sille mitään.

28. Aika parantaa lähes kaikki haavat. Anna ajan tehdä tehdä työnsä.

29. Kuinka hyvä tai huono tilanne onkaan, se muuttuu.

30. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Kukaan muukaan ei tee sitä.

31. Usko ihmeisiin.

32. Älä analysoi elämää liikaa vaan ota tästä hetkestä kaikki irti.

33. Vanhaksi eläminen lyö laudalta nuorena kuolemisen.

34. Lapsillasi on vain yksi lapsuus.

35. Ainoa asia jolla todella loppujen lopuksi on merkitystä on että rakastit.

36. Varmista että olet ulkona joka päivä. Ihmeet odottavat kaikkialla.

37. Jos me kaikki heittäisimme omat ongelmamme kasaan ja näkisimme kaikkien muiden ongelmat ottaisimme nopeasti omamme takaisin.

38. Kateellisuus on ajanhukkaa. Iloitse siitä mitä sinulla jo on.

39. Elämäsi parhaat asiat eivät ole sinulle vielä tapahtuneet.

40. Riippumatta siitä miltä sinusta tuntuu, pukeudu ja ilmesty paikalle.

41. Sitä niittää mitä kylvää.

42. Elämällä ei ole rusettia kaulassa, mutta se on silti lahja."

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

"Sananlaskut ovat aina latteuksia ennen kuin on omakohtaisesti kokenut niiden totuuden." @ Aldous Huxley

Muoti vaihtuu, vain tyyli säilyy ennallaan.
@ Coco Chanel 
 photo IMG_3521_zpsc4db009d.jpg 
  
En tiedä kuka keksi korkokengät, mutta kaikki naiset ovat hänelle paljon velkaa .
@ Marilyn Monroe 
 photo IMG_3522_zps813d1e7c.jpg 
Paras lääke unettomuuteen on maanantaiaamu. 

 photo IMG_3527_zpsa6b15f61.jpg 
 Dream as if you'll live forever, live as if you'll die today. 

@ James Dean

 photo IMG_3532_zpscf52885a.jpg 

One hour of life, crowded to the full with glorious action, and filled with noble risks, is worth whole years of those mean observances of paltry decorum.  

@ Sir Walter Scott 

 photo IMG_3534_zps338cefad.jpg 

 Don't cry because it's over, smile because it happened. 

 @ Dr. Seuss 

 photo IMG_3535_zps122d0273.jpg 

 In three words I can sum up everything I've learned about life: it goes on.

  @ Robert Frost 

 photo IMG_3538_zps90fe80ef.jpg 
I love shopping. There is a little bit of magic found in buying something new. It is instant gratification, a quick fix.

 @ Rebecca Bloom 

 photo IMG_3539_zps74f7897c.jpg 

 Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole, sillä muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit.