lauantai 30. lokakuuta 2010

Hallo!

Heippa, hengissä ollaan! Vieläkään en tosin pääse koneeltani nettiin, joten se vähän verottaa elämänlaatua. Loppuviikko on mennyt Halloween -suunnitelmien ja jalkapallon parissa. Eilen oltiin yhen paikallisen tytön synttäreillä, tänään on L:n jalkapallopeli. Mun oli tarkotus mennä mukaan, mutta matkustaminen kotiin kesti taas eilen kevyet neljä tuntia, joten ei oikeen energia riittäny aamusta lähteä kentän laidalle kiljumaan.

Tänään ois tarkotus olla ihan kotosalla, käydään varmaan syömässä jossain. Huomenna on Halloween, ja me suunnataan tyttöjen kanssa loppuunmyytyyn Movieparkkiin. Maanantaina on pyhäpäivä, joten saa olla ihan rauhassa kotona C: Hetihetiheti kun WLAN suostuu taas toimimaan, laitan kuvia mm eilen illan asusta. Keksin meinaan loistavan, tai no "loistavan" tavan ottaa päivänasu kuvia.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Tilannekatsaus

Nyt on semmonen juttu, että WLANissa on joku häikkä, eli meitsi ei pääse omalta koneeltaan nettiin. Joten nyt näpyttelen olkkarin koneelta, mutta kuvia tai muutakaan en kyllä tänne rupee siirteleen. Joten uutta päivitystä tulossa heti kun netti toimii omalla läppärillä.

Muuten ei täällä mitään ihmeempää, vettä sato aamulla, oli kylmä ja pimeetä. Menin ysin jälkeen takas nukkumaan, ja heräsin kahentoista maissa. Ainii ja junat on lakossa, joten en pääse treffaan tyttöi düsseliin. Homehdun sitten täällä. Tattis ja moro.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Loppuloma kotiseutumatkaillen

Torstai vietettiin nauttien lähialueesta. Suuntasimme aamupäivstä Centroon. Ohjelmaan kuului (nätürlich) shoppailua, jätskiä, Sea world ja Gasometer. Lisäksi käytiin syömässä täällä Königshartin kaupunginosassa, tossa ihan nurkan takana sijaitsevassa perisaksalaisessa raflassa.

Perjantaina otettiin bussin sunnaksi OB:n keskusta. Pyörittiin siinä kävelykadulla tunnin verran, tsekattiin yks kirkko ja syötiin brat- ja currywurstia. Yhen aikoihin juna vei meidät Düsseliin.

Metron kautta vanhaan kaupunkiin ja vohveleille! Noi on niiiiiin hyviä!


Sitten käppäiltiin Ruhrin rannalla, käytiin tietysti teeveetornissa ja pällisteltiin cityä. Sieltä lähettiin marssimaan Kölle. Iskä oli jostain lukenu että se on maailman kaunein ostoskatu, eikä se kyllä ihan valetta ole.






Sitten iskä ja äiti lähti tsekkaan pari kirkkoa, ja me suunnattiin Pippiksen kaa takas vanhaan kaupunkiin rahaa tuhlaamaan. Ostettiin samanlaiset pöksyt GT:stä. Tietysti sitä aina tekee parheet löydöt Henkkamaukalla, Gina Tricossa ja Veromodalla, vaikka muita ihania ketjuja olis kerranki saatavilla. On ihanaa, kun voi pyörähtää myös Pimkiessä, Tally Weijlissä tai Bijou Brigetten ja Claire'sin kaltaisissa ihanuuskaupoissa. Anyway, siinä vaiheessa nälkä kurni jo siihen malliin vatsalaukussa, että mentiin yhteen tosi hyvää italialaiseen. Sinne vois mennä toisteki, oli hyvää palvelua (no hei totta kai blondeille ;P) ja mahtavaa lasagnea. Vaikka herkuttelun jälkeen mahat pullottivat jo aika hyvin, totta kai piti vielä saada jätskii. Eiku takas rantaan.



Mä tosin tyydyin tälläkertaa lämpimään Apfelstrudeliin. Mutta oli muuten aivan törkeen hyvää vaniljajätskin kanssa! Ja muutenki se kahvila oli ihan hirmu söpö C:


Lauantaiaamupäivällä siis saattelin Suomen vieraat lentokentälle vievään junaan ja ryntäsin ite Centroon hätäpikkumustaostoksille. Sellanen toinen lomaviikko :)

maanantai 25. lokakuuta 2010

K-k-k-köln!

Tiistai-iltana pomppasin junaan, mutta jäinkin yhen aseman normaalia aikasemmin pois. Menin meinaa lentokentälle toivottamaan tervetulleeksi iskän, äitin ja Pippiksen syysloman viettoon.

Keskiviikkona suunnattiin tsekkaamaan Köln. Heti rautatieasemalla edessä avautui kaupungin suosituin nähtävyys; Dom.




Tsiisus et joku jaksanu vääntää kirkkoon yksityiskohtia!




Kiivettiin (tietysti, iskän on aina päästävä kaikkiin korkeisiin paikkoihin) kirkon katolle ihailemaan alla avautuvaa miljoonakaupunkia.



Kirkkoilun jälkeen lähettiin kierteleen vanhassa kaupungissa, ja käytiin lounaalla. Tai Kölnissähän ei varsinaista Vanhaakaupunkia oo, sillä se pommitettiin aikanaan ihan maan tasalle.


Yksi tunnetuimpia asioita Kölnissä on kirkon lisäksi Kölnin vesi. Mekin suunnistettiin kuuluisaan 4711 -taloon ostamaan maailman vanhinta tuoksua.


Tuoksuttelujen jälkeen lähettiin takasin rantaa kohti, haistelemaan vähän makeampia tuoksuja, sillä painettiin Suklaamuseoon! NAM! Siellä kerrotaan kaikesta suklaan valmistuksesta, historiasta, kasvatusprosessista, kuljetuksesta yms yms. Talossa on myös pieni puutarha, jossa kasvaa "suklaapuita", kahvipapuja jne



Täyttä faktaa:


Mikä parasta, siellä on myös suklaatehdas! Oisko hiukan unelmaduuni :D




Käsi ylös kuka haluis ton hanan alle makoileen monttu auki ;)


Ei ehitty siis kauheesti Kölnissä pällistellä, mutta eiköhän tärkeimmät tullu nähtyä. Ihan kiva kaupunki :)

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Still alive

Hengissä ollaan ja langoilla taas! Blogger on tehny uudistuksii ja mulla oli täällä tiistaista lauantaihin vieraita, joten postaukset on vähän jääny. Eilen kuuluu viiden aikoihin ovelta Halloo? ja maYYYYYYYY! Oli ihana ku kaikki kolme ryntäs autosta halaamaan ja selittään ihan innoissaan matkajuttuja, ja näyttämään uusia tarroja sun muuta. Se siitä hiljaisuudesta :P

Lauantaina, kun olin sanonut Auf wiedersehen toiselle perheelle ja Willkommen nach Hause toiselle, suuntasin D-dorfiin ja Tyttöjen Kantikseen. Dresscode oli pikkupmusta.


Pelattiin ihan sikavaikeeta peliä, tos toinen kysyy nopeesti kysymyksii ja niihin pitää vastata epäröimättä ja kyllä tai ei sanomatta.



Mun ihana Halloween -sormus.

Ja viel ihanammat räpsyttimet!

Asuna toimi hätäostos -pikkumusta, paksut sukkikset, ihanuuspanta ja Marialta lainattu laukku.

Oltiin siis Nacht Rezidenzissä, siel oli joku autosponssijuttu. Mut oli nii mahtava valo vessassa, että nappasin pari kuvaa

Tänään ollaan pelattu hirveesti jalkapalloo, Dortmund kohtas Bayer Münchenin. Bayer hävis tällä kertaa koska maaliin laitettiin mut :D Nyt yritetään saada ihanaista (NOT) Snoopya kantokoppaan ja ulkohäkkiin. Ei tuu onnistuun vähään aikaan, I'm telling ya.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Aufräumen

Kun muu perhe lomailee Hollanin rannikolla, mulla ei suinkaa oo luppopäiviä. Näiks kaheks viikoks sain tehtäväks tehdä perusteelliset siivoukset lasten huoneisiin. Aamupäivisin löin stereoiden volat täysille ja riehuin rätin, imurin ja parin jätesäkin kanssa hikihatussa.

Kaksosten huone oli kaaos:


Joten revin kaikki alas ja alotin järjestelyn.




Ja tässä tulos! Mm kirjahyllyn lajittelin perusteellisesti suomen ja saksan kielisiin kirjoihin, jne.



Esikoisen huoneen siivosin vain päältä ja järjestelin hyllyt sun muuta, hän kun on niin tarkka tavaroistaan, että saattaisi tulla sanomista jos liikaa menisi hääräämään.

Parin tunnin päästä hyppään bussin kautta junaan ja kiidän lentokentälle vastaanottamaan Suomen vieraita! Ahh, salmiakkia, maksalaatikkoa, Lumenen meikkejä ja kaikkea muuta ihanaa! Seuraavasta päivityksestä en voi luvata vielä mitään, voi olla että tulevat päivät ovat niin täynnä ohjelmaa, että ei tänne päin ehdi paljoa tulla :)

Tschüss!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Tunnin täsmäisku Centroon

Tein hetken mielijohteestä reilun tunnin kestäneen reissun Centroon. Oon ollu koko päivän yksin kotona, ja mun piti saada turistikierros Oberhausenissa by paikallinen, mutta sain sen sijaan oharit. Joten kävin hakeen puhdistusgeelii (Dermosilin taydellistä puhdistusvaahtoa odotellessa...), mustat leggarit (nykyset on harmaat) ja valkosen ihanuus villatakin Henkkamaukalta myös mustana. Mietin pitkään otanko oikeesti masentavan mustan, vai vähän mukavamman harmaa-beigen. Mut päädyin mustaan, koska tollaset ei-minkään-väriset vaatteet ei vaa oo mun juttu. Lisäks mun teki ihan sikana mieli hyvää lattee, ja kun se meiltä tietty on loppu, sain hyvän syyn suunnata Starbucksille.

Huomasin muuten, että kengistä, jotka mul oli viime viikonloppuna, on korkolaput kokonaan irronnu. Eli kävelin ja reivasin siis pelkkien naulojen päällä. Kiva. Nyt koitan keittää riisiä ja päättää viikon suunnitelmaa. Tarkotus oli vuokrata auto ja huristella kattoon linnoja, mutta huomasin, että tässä lähellä ei oo mitään kauheen kummallisii, ja ne sijaitsee tosi typerästi, et en tie kannattako lähteä niiden takii tonne autobahneille sompaileen. Täytyy ny kattoo.

Hey, das geht ab! Wir feiern die ganze ... WOCHENENDE

Biisi jatkuu oikeesti että wir feiern die ganze Nacht, mutta otsikko kuvaa paremmin mennyttä viikonloppua. Perjantaina oli meillä tyttöjen ilta, vaihettiin korkkarit villasukkiin ja otettiin rennosti!




Katottiin suomalaisia kanavia netin avulla <3


Kuunneltiin ihan pöllöä nostagiamusaa.


Lauantina katteltiin leffaa yöpaidoissa iltapäivään asti, kunnes hypättiin junaan ja vaihdettiin tukikohtaa. (Red Bull tuli tarpeeseen)


Illalla laitettiin ruokaa.


Ja tehtiin jälkkäriks ihanaa suklaapirtelöö.


Sit alettiin tällätä klubbailua varten.


Ja marssittiin reilu kilsan matka juna-asemal. Tehtiin loistava kameroiden vaihto, eli kenelläkään ei ollut omaa kameraansa, vaan kaikki näpsi kuvia toisen pokkareilla.


Kävin muuten keskiviikkona kampaajalla ja pyysin ottaan kaikki huonot latvat pois. Yli viis senttii lähti mut onpahan taas hyväkuntoset latvat.


Suunnattiin siis vaihteeksi Essenin yöelämään.


Ilta ei päättynyt ihan yhtä hilpeästi, ja nyt on flunssa :C mutta tytöillä ainaki oli hauskaa, ja koneelta löytyy taas yks albumillinen kuvia, joille ei voi ku nauraa maha kippuras.

Nyt täytyy alkaa pikkuhiljaa toimimaan, huomenna meinaa talo tupahtaa täyteen vieraita Suomesta!

lauantai 16. lokakuuta 2010

BLING


Uus korvan läpi tungettava metallikappala:

perjantai 15. lokakuuta 2010

Moi oon blondi

Olin tänään saksankielen testeissä D-dorfin yliopistolla. Testiin sai ottaa osaa klo 9-12 joten lähdin hyvissä ajoin yheksältä. Oikeassa auditoriossa olin 11.15. Jeps, ensin oli juna myöhäs, sit sai venailla metroo. Sitten tuli yliopiston pysäkki ja lähdin lauman mukana kulkemaan kohti kampusta. Löysin infopisteen ja kysyin sieltä missä mahtaa oikeet hoodit olla. Tiesin kyllä rakennuksen, osan ja salin, mutta ne tiedot olivat hyvässä tallessa s-postissa. Totta kai kirjoitin ne lapulle mutta jätin lapun keittiön pöydälle. Mukava herra infossa anto mun tsekata sähköpostistani oikeen testin ja anto kartan ja neuvoi selkeästi mut perille. Jes, sitten vaan suunnistamaan! Pääsin hyvin oikeelle seudulle, ja löysin aika äkkiä oikean rakennuksen. Menin kolmanteen kerrokseen, niinkun infomies mut neuvo, mutta en löytänyt oikeaa salia. Mutta kappas, juuri edessä oli infopiste ja sieltä utelemaan. Keskustelu meni aikalailla näin:
maY: Anteeksi, missä mahtaa olla sali 3.11? (näyttää karttaansa)
Infon rouva: Voi neiti, teidän täytyy ensin mennä oikeaan rakennukseen.
maY: Huh?? (löytämisen riemu lässähtää ku mun tekemä kakku)
Infon rouva: Me olemme nyt tässä rakennuksessa, ja täällä on testisi. Tämä on väärä rakennus.
maY: Ai, höh, siis ... äh...
Infon rouva: Me-ne-tte his-sill-lä a-las. Sit-ten ovis-ta u-los ja kään-nyt-te oi-ke-al-le (demontrointi) Tiel-lä on pie-ni-ä kum-pu-ja, mut-ta jat-kat-te vaan e-teen-päin.
maY: Ach so! Tattis ja moro.

Noh, eiköhän ne tuolla oo tottunu eksyneisiin blondeihin. Vielä pari kertaa neuvoa kysymällä löysin vihdoin oikeaan tilaan ja pääsin testin kimppuun. Siihen kuului viisi aukkotehtävää ja aine. Aikaa oli tunti ja sain omani valmiiksi 45 minuutissa. Ja sitten tuloksia odottamaan. Toiset 45 minuuttia venailua, kunnes karjastiin nimeni ihanalla saksalaisella aksentilla ja sain tuloksen; olen tasoa B1. Elikkäs keskitasoa. Jeps, ne muut oli jotain tyyliin sveitsiläisii ja ne vähän hämmästy ku sanoin, et juu meitsi on Suomest. Sitten ulos. Helpommin sanottu ku tehty. Vielä yksi tunti lisää ja vihdoin löysin ulos ja lähin marssimaan metrolle.

Että semmosta, ihan hauska oli nähdä paikallista yliopistomenoa. Saa nyt kattoa mihin lähen opiskeleen, toivottavasti jostain vähän lähempää löytyis hyviä kursseja. Tonne on meinaa aika matka :/ Mut nyt ei mietitä sellasia, sillä odottelen tässä tyttöjä meille; meillä on tyttöjen ilta! Tilataan hyvää ruokaa, syödään herkkuja ja sekotellaan drinkkejä ja nukutaan kaikki viis meijän olkkarissa. Can't wait! C:

Eilen tutustuin yhteen Ruhrin kulttuuripääkaupunki kohteeseen, vanhaan Gaso meteriin, jonne on rakennettu Stern stunde -niminen näyttely. Pömpeli on ihan hemmetin ruma, ja vähän mietin, että mitäköhän sieltä paljastuu. Viis euroa köyhempänä (lukiolaiskortilla mennään ;) pääsin hökötyksen sisälle ja hämmästyin. Sinne on rakennettu mm. maailman suurin tekokuu, ja peltipurkin katolle pääsi ihmettelemään alla aukenevaa Ruhria.



Sää oli valitettavasti sumuinen, joten kauheen hyviä kuvia ei saanu. Mutta sen kyllä näki, että tää on ihan helvetin rumaa seutua. Ja siis tätä on kunnostettu ja laitettu viime vuosina ihan hirveesti. Eli en haluu ees tietää miltä täällä näytti 50 vuotta sitten.


Tosta kuusta ei nyt saa kauheen hyvää kuvaa, se pitää tulla ite pällistelemään niska kenossa.



Kuun ja katselutasanteen lisäksi pömpeli sisälsi kahdessa kerroksessa avaruusaiheisen näyttelyn.






Hauskaa perjantaita!