tiistai 31. toukokuuta 2011

"Are u from Russia?"

Paatoksista viikonlopun tunnelmiin. Eli torstaina hyppäsin aamulla aikasin junaan ja otin nenän kohti Müncheniä. Aamu oli aika kaoottinen, sillä havahduin unesta vasta parikymmentä minuuttia ennen bussiinryntäämistä. Pesin hampaat, heitin vaatteet päälle ja kirmasin hiki valuen bussiin. Ja loistavasti ehin junaan. Suihkussa en ehtiny käydä (luojalle kiitos kuivashampoosta), aamupalaa en ehtiny syömään, enkä pahemmin meikkipussiakaan raottaa, mutta edessä olevalla reippaan kuuden tunnin istumisella on onneks hyvätki puolensa. Ddorfin jälkeen sain loppumatkan istua yhellä penkkiparilla yksin, joten torkuin niska kipeenä koko matkan.

Perille päästyäni treffasin kaks maailman ihaninta neitoa S:n ja F:n ja käytiin heittämässä kamat hostellille. Ja mä pääsin vihdoin suihkuun. Ilma oli sateisen harmaa, mutta nihkeän kuuma. Kierreltiin keskustassa ja käytiin syömässä tosi hyvässä meksikolaisessa paikassa.

Photobucket

Palattiin hyvissä ajoin majapaikkaamme keräämään energiaa seuraavia päiviä varten. Aamulla venailtiin pahin suihkuruuhka (meijän huoneessa nukku 10 ihmistä) ja lähettiin kaikessa rauhassa kaupungille metsästään aamupalaa ja katteleen Bayerin pääkaupungin pakollisia nähtävyyksiä. Okei ehkä vähän eksyttiin kaupoille, mutta mä olin tosi vahva ja hillitsin itseni pahimmalta shoppaushimolta! Vähänkö oon ylpee itestäni. Vierailtiin myös Olympiapuistossa kaatosateesta huolimatta. Ja kun ollaan tyttöporukalla liikkeessä, ni tietysti pitää tsekata maailman saksalaisin juttu, eli BMW showroom. Mä halusin sinne vaan lämmitteleen ja sadetta karkuun, mut oli niitä autoja ihan hauska "koeajaa"

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Olihan siel kaikkii tosi hienoi autoi ja niis oli tosi modernit renkaat tai jotain, mut tää kaveri oli mun ehdoton suokkari!

Photobucket

Olympiaurheilun, autojen, parin ostoskeskuksen ja kauppojen jälkeen palattiin kaupan kautta hotlalle lepuuttaan jalkoja ja valmistautuun iltaa varten. Kiitos mahtavan ja kaikkitietävän googlen, tiedettiin suunnata isoon baarikeskittymään vähän keskustan ulkopuolella. Ja onneks tiedetiin, sillä se oli ihan mieletön paikka! Vanha tehdasalue, joka näytti ihan huvipuistolta, mutta oliki täynnä mitä erilaisimpia klubeja! Ja porukkaa riitti. Junalta paikkaan kävellessä saatiin jotkut ilmaisliput johki klubil, ja suunnattiin sit sinne. Se oli ihan jees paikka, mutta päätettiin parin tunnin päästä vaihtaa maisemia. Seistiin ulkona tihkusateessa ja mietittiin mihin mennä, kun ohi kävelly jätkäporukka kysyi että mihin oltiin suuntaamassa. Vastattiin, että ei mitään käryä, joten herrojen suositteluista lähettiin hakeen sellaset viiden euron rannekkeet, jolla pääsi miljoonalle eri klubille sisään. Ja me mentiin sillä tasan yhteen :D mut se paikka oli ihan mieletön, valtavan iso, täynnä reivaavaa bilekansaa ja hyvää musaa!

Photobucket

Photobucket

Jalat (ja mun kohdalla myös selkä ja korvat) kipeinä lähettiin kovan tanssimisen jälkeen Burger Kingin kautta nukkumaan. Mutta siis jos joku Münchenin suunnille eksyy ja juhlimaan halajaa, suosittelen Kultfabrikia erittäin lämpimästi! Paljon erilaisia paikkoja, nuoria ja hyvää musiikkia. :)

Lauantaiaamuna F:n piti kirmata lentokentälle, ja munki juna lähti jo ennen kahta. Ehittiin kuitenkin S:n kans vähän vielä pyöriä kaupungilla ja vierailla Frauen Kirchessä ja sen tornissa, ja yhdessä puistossa.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Junaan hypätessäni huomasin, että kaikki istumapaikat oli varattuja. Yleensä varaan aina ite paikan, mutta nyt olin autuaasti sen unohtanut tehdä. Jätin matkalaukun ekalle tyhjälle hyllylle ja vaelsin kinkkiruokapaketti kourassa junaa päästä päähän. Kaikkien paikkojen kohdalla luki, että varattu. Kirosin ja istahdin bistron penkille. Konduktööri tuli kattomaan lippua, ja kysäisin samalla, että mistä mahtaisi löytyä vapaita paikkoja. "Tonne päin kun menette, on vaunut lähes tyhjiä" Ai hä? "Joo nuo elektroniset paikkavarauskyltit on rikki, tuolla päässä on vaikka kuinka paljon tilaa" Nii justiinsa. Löysin rauhallisen vaunun ja vallotin taas yhen penkkirivin. Laitoin soittimen korville, ja vaivuin jonkinnäköiseen unenomaiseen horrokseen, koska havahduin kun joku tökkii mua polveen. Konnaritar tuli tsekkaan lippuu. Just ku olin saanu hyvän kipparan taaksekaadetuilla penkeillä -.- Loppumatkan söin karkkia, luin ja kuuntelin musaa.

Sit niitä itsehillintähankintoja. Mulla oli pari lahjakorttia yhteen kemppariin, joten siellä uskalsin ostella kaikkea kivaa; pari uutta dödöä, muutama kynsilakan, pro hiusharjan ja hiuslakkaa.

Photobucket

Yhdessä kaupassa pongattin kaikki niin päheet (S1, näitä saa sanoa päheiksi!) toffelit, että ostettiin kaikki kolme uudet varpaanlämmittimet. Mie ja S vaaleenpunaset, ja F mustat.

Photobucket

Ei reissua ilman koruostoksia. Yhestä vaatekaupasta tarttu mukaan söppänä sormus. Itse asiassa mulla on tosi huonosti kultasia sormuksia, joten tuli sekin asia samalla hoidettua.

Photobucket
Tossa mun peukalonkynnessä on päälimmäisen lakkakerroksen alla graffiti effeckt lakkaa, siks se näyttää niin epätasaiselta. Ei mulla siis ihan noin huonokuntoset kynnet oo :D

Ja vihdoin sain hankittua uuden rukousnauhan vanhan kadonneen tilalle. Tää on nyt sieltä frauen kirchestä, eikä Vatikaanista niinku edeltäjänsä, mutta silti nätti.

Photobucket

Sateesta huolimatta ihan mahtavan mukava reissu, kiitos ihanan seuran! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

May kiittää kommentoinnistasi :)