Viva la Vida

Täähän on mun blogi eiks vaan? Tän on tarkotus kertoa mitä kaikkea oon puuhastellu, ja kertoa kavereille ja perheelle kuulumisia ja menemisiä. Sijaintini takia se ei onnistu kasvokkain päivittäin, eikä edes viikoittain, joten blogin kautta asia hoituu kätevästi. Yleensä kerron ja jaarittelen yleisiä kuulumisia, mitä oon puuhastellu, missä käyny, mitä lapsille kuuluu, mitä ajatuksia päässä pyörii. Luonnollisesti en kerro kaikkea elämääni liittyvää ja kaikkia ajatuksiani, enkä sitä haluakaan. Nyt viimeisinä viikkoina olen alkanut miettimään blogini kohtaloa. Haluaisin kovin kirjoitella, mutta joko niin, että voin avoimesti kertoa kaikkea, käyttää ihmisten oikeita nimiä ja kirjoittaa mistä halua, miten haluan. Se johtaisi siihen, että blogin tulisi olla salasanalla suojattu, eikä ns. julkinen blogi, joka on kaikkien ulottuvilla äärettömässä bittiavaruudessa.

Toinen vaihtoehto olisi pitää julkista blogia ja pulista kaikesta ympäripyöreästä, ja ei-niin-tärkeästä. Kertoa jotain opiskelijaelämään liittyviä juttuja, ja höpistä muodista, vaatteista, shoppailusta jne. Siinä on kuitenki se vaaransa, että ihmiset lukevat sitä, ja luulevat että vain se, mitä kirjoitan, on elämääni. Jotkut ihmiset ovat niin typeriä, että lokeroivat ja tuomitsevat vain sen perusteella, mitä blogista lukevat. Tällaisten väärinkäsitysten välttämiseksi kaikki tai ei mitään -periaate on pyörinyt mielessä. Joko blogi, jossa voin huoletta kertoa kuulumisia ja elämän sujumista, tai sitten blogi joka ei ole oikeastaan sen kummemmin henkilökohtainen.

Sitten toinen juttu. Jos joku haluaa tehdä jotain, joka tekee hänet onnelliseksi, joka ei vaikeuta omaa, eikä kenenkään muun elämää millään tavalla, niin miksi siitä pitäisi vaieta ihmisten reaktiota peläten? Mä olen meinaa pari viikkoa sitten toteuttnut pitkäaikaisen unelman, ja oon asiasta tosi innoissani ja tyytyväinen. Asia jonka tein, ei ole este millekkään asialle mun elämässä, eikä yhtään kenenkään muunkaan. Tiedän, että kaikki ei asiasta tykkää, mutta mistä lähtien mun olisi pitänyt jättää tekemättä asioita,  joista tiedän muiden ei-tykkäävän, mutta jotka eivät aiheuta minkäänlaisia ongelmia tai harmia kenellekään hengittävälle oliolle tällä planeetalla. Monet ihmiset tässä maailmassa tekevät asioita, joista kaikki eivät ole järjestämässä kansanjuhlaa, mutta eipä se ole keneltäkään muulta pois, jos joku toinen on iloinen. Jos se ei siis satuta ketään toista.

Kyllä, otin pari viikkoa sitten tatuoinnin. Kauniin, ja erittäin merkityksellisen lauseen kylkeen. Kylkeen siksi, että sieltä sitä ei kukaan ikinä näe, ellen itse niin halua. Tatuointini siis ei näy mihinkään, se ei tule tulevaisuudessa vaikeuttamaan työnhakua tai mitään muutakaan tärkeää, kukaan ei se takia ole kuollut eikä tule kuolemaan, eikä kenenkään kunniaa, yksityisyyttä tai tunteita ole asian takia luokattu. Kenenkään ei siis oikeastaan tarvitsisi edes tietää siitä. Mutta kysehän on jakaa täällä mun kuulumisia, eikö? No tällasta mulle kuuluu.

Nyt sitten voi samantien unohtaa kaikki "ooksä hullu, se tulee oleen siin sun loppuelämäs" ja "mitä jos alat katua sitä" ja "entä jos tuut vaiks joskus raskaaksi, eiks se veny ihan rumaks" Tiettekö, mikään muu, kuin kuolema ei ole täysin peruuttamatonta tässä elämässä. Tohon katumisjuttuun sanon sen verran, että tatuoinnissa esiintyvä lause on täällä blogin puolellakin vilahtanut, ja sen tehtävä on muistuttaa, että kaikella on tarkoituksensa, ja että kaikesta oppii. Jos tuntuu, että ei vaan kulje, on ryömittävä vaikka polvet verillä eteenpäin, vaikka ensin vähän maassa levähtäisikin. Siksi että se on mahdollista. Halusin konkreettisen muistuksen asiasta, ja siitä, että mä oikeesti pärjään. Mä pystyn mihin vaan, jos vaan niin oikeasti tahdon. Joillekin ihmisille tämä on itsestäänselvyys, mutta mulle valitettavasti ei. Siksi halusin, että tuo ajatus kulkee mun mukana mihin ikinä meenkin, ja muistuttaa, että eläminen täällä pallolla on oikeesti ihan kivaa, ja että se kannattaa. Asiaa saa nyt kommnetoida, ja toivonkin, että teksti herätti keskustelua. Mua tosin on ihan turha yrittää saada tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että tein jotain mistä oon haaveillu ja otin tatuoinnin, eli tein itseni iloseksi, joten ne kommentit voikin sitte vetästä vessanpöntöstä alas samantien. Kiitos :)