sunnuntai 7. elokuuta 2011

And the dreams that you dare to dream really do come true

Arvatkaapas mitä? Meitsi unohti kokonaan tän MayDayn 1-vuotispäivän! Lueskelin lempiblogiani ja aloin miettimään, että koskas oli se loppukesäinen yö, kun tän bloginrääpäleen päätin laittaa pystyyn. No sehän oli 22.7. Eli myöhäset onnitelut MayDay! Tän vuoden sisällä kirjoittaja on kasvanut ihan huimasti, ja löytänyt itsensä ihan uudella tavalla. Blogi vieläkin etsii vähän muotoaan, että millaiseksi sillisalaatiksi sitä oikein alkaisi. Voi käydä myös niin, että jatkan pohdiskelua ja arvuutteluani vielä vuodenkin päästä.

Asiasta kolmanteen, löysin pari tekstiä koneelta, toisen jonka olen kirjottanut lentokentällä saksankonetta venaillessa, ja toisen ekoilta saksapäiviltä. Voi huokaus, tosta tuntuu olevan ikuisuus. Jotenki vaikee kuvitella elämää ennen saksaa. Ehkä siks, että yritän aika systemaattisesti poistaa sitä mielestäni.

Nothing else to do, so I write. Elikkä ensin portin vaihduttua about kolme kertaa, koneessa on tekninen vika. Lähdön siis piti tapahtua klo 18.25 mutta nyt on ilmoitettu, että uusi LÄHTÖAIKA ilmotetaan vasta 19.30 :< eikä mitenkä tylsää tämmöne odottaminen. No, on sitä pari kertaa lennelty lentohenkilökunnan lakkojenki aikaan, joten ei pieni venaaminen oo mitään.

Aamulla en nukkunut yhtään, mutta siinä ysin jälkeen nukahdin taas ja heräsin kahentoista maissa. Yhden jälkeen lähettiin kentälle koulun ja pankin kautta, joissa sanoin viimeset morot siskoille. Itkemisekshän se meni. Pieni jännitys on ollu päällä koko päivän, nyt oikeestaan vaa väsyttää. Mennään jo! Tai oikeestaan on ihan hyvä että ne nyt korjaa tota ettei senkään puolikkaalla koneella lähetä lenteleen :D

Jos oon peril vaa liian myöhään, en nää tänää viel lapsii. No, se on sen ajan murhe et päästään ees lähtemään. Ihmiset kerääntyy koko ajan katteleen ku tota konetta räplätään ja vitsailee et täytyy kirjottaa testamentti, ja et jäädään loppuelämäks jumiin Suomeen. Jepajee, eihän tätä oo odotettu ku yli vuosi, että pääsee täältä. Ehkä sit pari tuntii lisää ei tunnu missään.


Muistan vieläkin sen pikkasen brittipojan, joka potki mua odotusaulassa, ja sen, kuinka hänen äitinsä yritti komentaa herraa lopettamaan. Suoraan sanottua mua ei ois tossa kohtaa haitannu, vaiks virtahepo olis istahtanu päälle, sen verran täpinöissäni olin.

Toinen pätkä on kirjotettu pari päivää myöhemmin.

Voi kun ihminen on malttamaton! Haluisin jo niin pal elää täällä täyttä elämää, harrastaa ja mennä. Mut perhana ku oon ollu tääl vasta sen alle 24 tuntii, ni ymmärrän kyllä että esim. paikkoja ei ole vielä mahdollista tuntea. Päivä on mennyt tähän mennessä tavaroiden purkamisessa ja loppujen tavaroiden hankinnassa. Käytiin kaupungin keskustassa asioilla, ihan mukava paikka :) ei mikään helmi, mutta ihan mukava. Täältähän ei mene Düsseldorfiin kuin 15 min, Hollantiin pääsee puolessa tunnissa, Belgiaan reilussa tunnissa, Ranskaan viidessä tunnissa ja Luxembourgiin parissa tunnissa. Muita kaupunkeja ihan parin tunnin automatkan päässä on mm. Hannover, Köln, Duisburg.

Lento tosiaan meni miten meni. Ensin oli viiväsymistä melkkest kaks tuntii, mutta päästiin sit viimein lähtemään. Portti vaihtu varmaan 15 kertaa ja lentoemäntä ilmotti meidän laskeutuvan puolen tunnin kuluttua Müncheniin, mutta samalla lennolla tuli toinenkin au pair! Hän on Kölnissä, joten ei kaukana siis :) ja heti kun saan tän nettiyhteyden toimimaan, ni naamakirjasta vaan lisää kohtalontovereita ettimään :) Kirjotin tän siis valmiiks wordiin, kun en bloggeriin tai nettiin ylipäänsä vielä pääse.


Teksti poukkoilee kuin jänis ajovaloissa :D no mut nii poukkoili ajatuksetki. Ja mites toi faktapuoli tossa kohtaa? Muuten hyvä, paitti et Hannoveriin on OB:stä about neljän tunnin ajaminen :D

Tänään oon mm pudonnu sängystä kivilattialle, nukkunut jälleen pommiin, ollut ihan down suurimman osa päivästä, ja pistäny vastaan lähes joka asiassa. Yhellekään vitsille en oo jaksanu nauraa, edes sellasta kohteliasta "oletpas hauska"- naurua. Lisäks hengasin yhen pikkuherran kanssa kartanon portailla, että mummo sai katsella tauluja rauhassa. Herra oli vaan niin ujo, että istui oven takana koko ajan, välillä vähän mua kurkistellen. Joten meidän keskustelu meni sitten aikalailla maY:n yksinpuheluks. Mitäs, höpöttelin siinä Retretistä, itä- ja etelä-Suomen välisistä eroista, autoista, Saksasta ja Tampereesta sitte aikani kuluks. Jos herralla on viidentoista vuoden päästä murrosikäisenä joku tyttö- ja/tai taidekammo, ni tietää ainaki sit syyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

May kiittää kommentoinnistasi :)