lauantai 6. elokuuta 2011

Paikoillanne, valmiit

Hengissä ollaan! Ei siis mitään henkeä radikaalisti uhkaavaa tässä oo tapahtunu, mutta aikast hiljaista on ollu tällä saralla hetken aikaa. Syynä ihanainen perheeni, joka tuli etelästä tänne karhujen keskelle ihmettelemään idän menoa vajaan viikon ajaksi. Kuvia on ihan kauheesti, mutta aattelin, että laittelen niitä sitten kuuden tunnin kotimatkalla keskiviikkona. Sit onki tasan viikko aikaa et pitäs asettaa pylly takasin koulun penkille. Jaiks.

Tää viikonloppu on menny ihan kivasti. Eilen vietin pitkän tovin Elloksen katalogin kanssa, ensin sitä selaillen, ja sit loppuajan sen kanssa yhtä maailman sitkeintä kärpästä ympäri art shopia jahdaten. Ollaan mamman kanssa tosiaan kahestaan, loput sakista on etelässä käymässä. Käytiin eilen Pavilla syömässä ja tultiin sit kotiin kattoon Kalevan kisoja. Kisojen loputtua katottiin nelosen leffa Vanilla Sky. Ei huonompi pätkä olleskaan. Tänään havahduin hereille kymmentä vaille kymmenen, kirosin, ja lähetin mammalle viestin että nukuin pommiin, ja tuun näyttelyn puolelle asap. Sitten pimeni jälleen vintti ihan kokonaan, ja heräsin seuraavaksi puoli kahdeltatoista, kun mamma soittaa, että liukastuinko saippuaan, vai mikä kestää. Kävin suihkussa, ja heitin vaatteet ja meikkipohjan päälle ja kirmasin duuniin. Hengasin siis koko päivän ilman silmämeikkiä! Eikä kauheen moni säikähtäny, tai ainaka sitä sen kummemmin näyttäny. Tarkotus oli mennä Paville syömään ja kuunteleen jotain vuoden nakki tangokuningatarta, mutta se keikka jää ilmeisesti väliin, joten nyt ruudulla pyörii taas Kalevan kisat. Petteri Lax on kuuuuuma! Eikä toi yks seiväshyppääjäkään huonon näkönen oo ... ;) monen vuoteen ei oo tullu seurattuu Suomen huippua yu:n saralla, joten suurin osa urheilijoista on ihan outoja. Toisaalta taas osa on omia vanhoja kilpakumppaneita. Hassua. Mutta miesten pituushyppy oli yltiösöpön osanottajakaartin lisäksi yllättävän kovatasoinen ja jännä. En oo muuten päässy vieläkään siitä tavasta eroon, että jännitän kovin pikamatkojen lähtöjä. Itse olin mestari noiden reaktiolähtöjen kanssa. Nykyäänhän se on sillai, että heti ekasta varaslähdöstä voidaan fuskata. Morjens, olis aika monet kisat jääny tältä tytöltä juoksematta, jos toi sääntö ois päteny viitisen vuotta sitten.

Nyt mussutan kana-feta salaattia ja mietin, viittisiskö lähtee tonne vesisateeseen ostamaan karkkia. Mamma juoruu puhelimessa, joten oon onkinu tost kulhost kaikki kanat ja fetat 8) Oi oi, nyt toi söpis-Salomäki hyppää taas! Mä jatkan urheilun seuraamista. Näkyyy! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

May kiittää kommentoinnistasi :)