Elämä on kovaa, jos ei se potki päähän, se on ihan päätöntä.

Lumimyrskyä tähän vielä tarvittiinkin. Jouduin sellainen hyökkäyksen kohteeksi jo maanantaina, kun menin aamupäivällä luentojen jälkeen poliisasemalle hakemaan tuliterää passiani. Onneksi kyseessä oli vain kuuro, toisinkin kuin tänään. Kävin äskön Prismakeskuksella Silmäasemalla näöntarkastuksessa, ja vajaan kilsan matkalla ehdin kyllä kastua aika lahjakkaasti. Eteensä ei näe 5 metriä enempää, ja tuuli pöllyttää tiskirättejä muistuttavia lumihiutaleita ympäriinsä. On se vaan lottovoitto syntyä Suomeen, eikö?

Maanantaina, uuden (ja ihan sairaan hienon, varsinki noi lumihiutaleet takakannessa ja toi sivuja pitkin juokseva hirvi on ihan huippu!) passin onnellisena omistajana käväsin myös Koskarissa sovittamassa yhtä paitaa. Paitaa, jota tosin en koskaan löytäny. Mutta siinä rauhallisesta keskipäivästä nauttiessani, haahuilin ostoskeskuksessa ilman sen parempaa päämäärää. Kävin ihanassa uudessa korukaupassa hypistelemässä ihania koruja ja hiuskoristeita ja muuten vain fiilistelemässä rauhaa ja aikaa.

Käväsin myös uudessa lahjatavara/askartelu/sisustuskaupassa Tigerissa. Mistä toi viiksivillitys on oikeesti saanu alkunsa? Sitä on kestäny jo vaiks kuin kauan, mistä se on oikeesti johtuu? Miks yhtäkkiä nenän alla kasvavat karvat on niin hieno juttu? 

Näiden visaisten kysymysten äärellä vietän rauhallista keskiviikkoiltaa, ja koitan vähän väkerrellä noita koulujuttuja pois. Ens viikko kuluukin Stockiksessa opintomatkalla. Wish me strenght!