keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Täsä mä olen!

Holaa ja terkkuja Irkuista! En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun seitsemän pitkän, yksinäisen viikon ja kymmenen tunnin matkanteon jälkeen pääsee hyppäämään rakkaimpansa kaulaan ja pussaamaan puhki. Väitän, että parempaa tunnetta ei tässä maailmassa ole :)

Sunnuntaina aloitin siis matkanteon junailemalla iltapäivällä Mansesta Helsinkiin. Ensin treffasin kahvittelun merkeissä ihanaisia naisia S:ää ja M:ää, jonka jälkeen hyppäsin tramin kyytiin ja hurautin Funnyn luo. Siellä syötiin J:n synttärikakkua ja katottiin Liisa Ihmemaassa. Ylläripylläri olin niin sairaan innoissani, että yöunet jäivät vajaaseen kahteen tuntiin; mun kun piti herätä jo neljältä ja lähteä kohti lentökenttää. Kentällä söin aamupalan, meikkasin ja odottelin lennon lähtöä. Lentoni Köpikseen oli tietysti myöhässä, mutta koska mulla olis ollut kahden tunnin koneenvaihto anyweis, niin pieni myöhästyminen ei haitannut. Olipahan vähemmän aikaa tapettavaksi Köpenhaminassa.
 photo 2013-02-25-591_zps7fe3b8e9.jpg
Aurinkoiseen Dubliniin päästyäni metsästin oikean bussin, ja hypin ja pompin kuin kissa pistoksissa sen ollessa myöhässä. Noin puolentoista tunnin bussimatkan torkuin ja kattelin ympärillä leviäviä peltoja ja niillä hengailevia lampaita ja heppoja. Ja Athloneen pääsyn jälkeen oonkin sitten ollut pelkkää hymyä :)
 photo 2013-02-25-586_zps322ab691.jpg  photo 2013-02-25-590_zps8a118cba.jpg  photo 2013-02-25-594_zps566bf4b3.jpg  photo 2013-02-25-595_zps2ce281c2.jpg  photo 2013-02-25-593_zpsc7a3434c.jpg

Eilen nukuttiin pitkään, syötiin aamupala ja lähettiin kävelemään kaupungille. Keli oli mukava, suht lämmin ja puolipilvinen. Nappailin paljon kuvia, mutta laitan ne vasta sitten tänne kun oon saanut ne oman koneen ja picasan kautta muokattua. Samat kuvat ne on mitä L:n blogissa on jo näkynyt, mutta laitan ne silti. Kaupunki itsessään on mielestäni ihan sairaan ruma, mutta persoonallinen ja omalla tavallaan iha söpö. Kokoa tällä on noin Savonlinnan verran. Käytiin myös kahdessa ostoskeskuksessa ("keskuksessa", ne oli ihan superpieniä) ja tyhjennettiin River Island. L löysi pari paitaa, yhet housut ja sortsit ja mää pongasin superkivat farkkusortsit kesäks ja beessit pillifarkut. Molemmat olivat kesän ostoslistallani, joten jeij! C: Illalla haettiin ruokaa ja käytiin L:n koulukavereiden kanssa lähipubissa istumassa iltaa.

Nyt L lähti käymään koululla henkilöstöjohtamisen luennolla ja mää lähen kohta herraa vastaan uteliaana näkemään paikallisen yliopiston. Kuvat ovat maanantaina Dublin-Athlone väliltä puhelimella napattuja.

Tänään illalla suunnataan paikalliseen yökerhoon värivaloihin ja perjantaina hurautetaan viikonlopuksi Dubliniin. Can't wait! Paljon terkkuja kaikille!

terv. Superhyperhuippuonnellinen May C:

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lähtökuopissa

Holaa! Nyt voisin lyödä eetterin täyteen tässäavoinainenjapakattumatkalaukkuni -kuvia, mutta eiköhän niitä oo jo tän blogin puolella nähty ihan tarpeeks. Matkalaukku on siis jo pakattu, tuliaiset tietysti tärkeimpinä :) Muuten toi punainen paholaiseni näyttää huolestuttavan tyhjältä. Miten mun matkalaukkuun voi muka jäädä tyhjää tilaa viikon reissulla?? Noh, jotain on satavarmaan jäänyt, mutta se on sitten no can do paikanpäällä. Tärkeintä on se, että pääsen taas maailman parhaimpaan kainaloon C:

Meen huomenna Helsinkiin, yövyn Funnyn luona ja starttaan kohti Irkkuja maanantaina aamuyöstä. Toivottakaa suotuisia lentotuulia! Otan läppärin mukaan, joten jos innostusta ja aikaa löytyy, ni voi olla että laittelen jotain juttua paikanpäältäkin. Nyt suuntaan vielä käymään Kangasalla, ja sitten kirmaan kotiin kattomaan Putouksen finaalin, ja meen aikasin nukkumaan. Koska sitten suununtai tulee nopeammin ja sitten maanantai tulee nopeammin ja sitten oon L:n luona nopeammin C:

Kivaa lomaa kaikille sellaista viettäville, ja kivaa perusviikkoa sellaisille, jotka ei vietä!

 photo IMG_2788-001_zpsc2eeb23c.jpg

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Aurinko!

Tänään taivaalle ilmestyi joku outo valoilmiö joka sai silmät vuotamaan ja kadut märiksi. Hetken kummastelun jälkeen tajusin, että tuohan on aurinko! Arska my man, long time no see. Pääsin koulusta aikaisin ja olin kotona jo puoli kolmen maissa. Vaihdoin äkkiä vaatteet ja lähdin saman tien takaisin ulos kangaskassi olalla. Tietysti vaatteidenvaihdon aikana aurinko oli ehtinyt mennä piiloon pilvien taa, mutta käppäilin silti kivan lenkin, kävin kirjastossa ja kaupassa.
 photo 2013-02-20-576_zps34d6cf31.jpg

Enää kaksi koulupäivää ennen loman alkua WHOPPEE! Huomenna on opiskelijarientoa jos jonkinlaista, joten tulevaa torstaita odotan (hirveestä klo 9-17 koulupäivästä huolimatta) suurella innolla :) Tuo jännä valopallokin tuntui juuri ja juuri hyvällä mielikuvituksella lämmittävän kasvoja. Mulla on pienen pieni toive, että kun palaan takaisin Suomeen ja Manseen loman jälkeen, kaikki lumi on sulanut pois, ihmiset kulkevat tennareissa ilman, että varpaat kastuu, ja hymyilevät joka suuntaan. Toivossa on hyvä elää!

 photo 2013-02-20-574_zps5fc49eb1.jpg

tiistai 19. helmikuuta 2013

Piristystä arjen keskelle tuovat

  • postiluukkuun ilmestyneet Elle ja H&M:n kevätkuvasto. Nyt on vaan ihan hirrrrrrvee kevätvaate- ja shoppailukuume!
 photo IMG_2751_zpsd26df7b3.jpg
  • arkiset, mutta sitäkin ihanammat viestit
 photo IMG_2761_zps17e019e5.jpg
  • vesijumppa. Vedin tänäänkin altaassa ihan täpöllä koko jumpan! Onneksi pääsi saunaan jumpan jälkeen, muuten voisi huomenna vatsalihaksenpaikat ilmoitella itsestään.
 photo IMG_2754_zpscd23fda6.jpg
  • uusien korujen saaminen. Kämppikseni K muuttaa kesällä Argentiinaan opiskelemaan ja sanoi haluavansa kaikesta ylimääräisestä eroon. Ymmärrän kyllä miksi, mutta kun kuuntelin korujen tarinoita, en ymmärrä miten hän pystyy luopumaan näistä! "Tän mä ostin sillon Intiasta, ja nää on Kiinasta. Nii ja nää mä sain sillon Malesian pikkusaarilta... jnejnejne." Mä oon ite sellanen harakkahamsteri, että jos pienimmälläkin paperilappusella on vähänkin tunnearvoa, säilytän sen aina. Koruista yms. puhumattakaan. 
 photo IMG_2763_zpsbf109227.jpg  photo IMG_2764_zps92b0517d.jpg  photo IMG_2767_zpsd3404a5f.jpg  photo IMG_2772_zpsaab5826f.jpg
  •  hallitushommat, siihen liittyvät ihmiset ja tapahtumat
 photo IMG_2684_zps5217e5b1.jpg
 photo IMG_2647_zps8d8502b7.jpg
Muumikahvi lämmitti kyykän tiimellyksessä C:
 photo IMG_2624_zps34c95d92.jpg
  •  ihanat yllätykset
 photo IMG_2740_zps62516ff7.jpg
  •   tieto, että kuuden päivän päästä olen jo turvallisesti tutussa kainalossa <3>
 photo laskuri_zps02eaa951.jpg

maanantai 18. helmikuuta 2013

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä, eikä koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä.

Holaa! Kirjoitin juuri pitkän pätkän siitä, kuinka hirveä olo mulla tällä hetkellä on, koska mun on vaan niin sairaan kova ikävä L:ää, ja siitä kuinka onnellinen olen kun olen saanut noin upean ihmisen elämääni. Viime hetkellä kuitenkin maalasin koko tekstin ja painoin delete. Teksti meni liian intiimiksi ja henkilökohtaiseksi.
 photo IMG_2748_zpsdbaaa4f0.jpg 
Enää viikko kärsimystä. Paljoa enempää ei tämä pieni ihminen enää jaksaisikaan.

torstai 14. helmikuuta 2013

Huonekalustus ja valostus

Viimeistä Tukholmapostausta viedään! Torstaina ennen illan kotimatkaa vierailimme Tukholman messukeskuksessa tutustumassa Furniture and lightning -messuihin. Messukeskus oli ihan mielettömän hieno ja kooltaan aivan valtava. Ja itse messut olivat upeat! Kasvoi omakotikuume aika kovaa vauhtia ;) varsinkin valaisin- ja kylpyhuoneosastoilla viihdyin hetken jos toisenkin.

 photo IMG_2558_zpsb113ff76.jpg
Miten ois vaakasuihku?
 photo 485189_10200610359169879_2058307945_n_zps82fe146d.jpg
"Jee messut!"
 photo IMG_2527_zps73a985cc.jpg  photo IMG_2529_zps7ed4e30d.jpg  photo IMG_2573_zps79690f26.jpg  photo IMG_2570_zpsc1253bc7.jpg  photo IMG_2569_zps0d5898cb.jpg  photo IMG_2568_zps971a8dba.jpg  photo IMG_2576_zps7ae76351.jpg  photo IMG_2578_zpsbddac1e3.jpg  photo IMG_2567_zpse9de7a98.jpg  photo IMG_2566_zps920f6f3f.jpg  photo IMG_2548_zps5fd62367.jpg  photo IMG_2542_zps4ac1ec5a.jpg  photo IMG_2536_zps351df7c1.jpg  photo IMG_2534_zpse9523e97.jpg  photo IMG_2550_zps400b41cf.jpg  photo IMG_2551_zps93edc9b0.jpg  photo IMG_2565_zpsb49237d0.jpg  photo IMG_2564_zpsd30ea316.jpg  photo IMG_2559_zpsb763a4a3.jpg  photo IMG_2552_zps9c49528a.jpg
Kaikenkaikkiaan messut oli tosi kiva kokemus. Ja niin klisee kuin se onkin, länsinaapurimme on tässäkin asiassa meitä askeleen edellä; ständit olivat ihan vimpan päälle laitettuja, ja monilla oli omat kahvila-, hodarikoju- tai baaritiskiviritelmät, joista tarjoiltiin potentiaalisille asiakkaille virvokkeita kauppojen toivossa. Messukrääsääkin tietysti jaettiin, ja itse sain esimerkiksi paketin spagettia kotiinvietäväksi. Illalla hypättiin laivaan, ja juhlittiin aamuun asti. Tai muut juhli, itse menin baarin sulkeuduttua höyhensaarille kovan väsymyksen kaatamana. Tyydyin juomaan puolikkaan siiderin ja yhden priiserin, sekä kiukkutipulimsaa ja kokista. Ei oikein kiinnostanut kauhea känni keikkuvalla laivalla, ja heti perään kohmeloinen bussimatka. Ihan sairaan hauskaa oli silti :) 
 photo IMG_2604_zps8e7cbea3.jpg

 p.s. viikonlopuksi hiljenee, sillä hilppaisen huomenna kotikotiin viikonlopun viettoon. Palaillaan taas alkuviikosta :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Päivän asu

Kaikkeen sitä hallitushommissa joutuukin. 
 photo 2013-02-13-561_zps9363bb9e.jpg

tiistai 12. helmikuuta 2013

BB

Saavuttuamme aamuhämärissä Tukholmaan, nappasimme metron ja hurautimme hotellimmelle Odeplanille. Koska kello oli vasta vähän yli 7, emme tietenkään voineet vielä majoittua. Vaatekaupat ja aarrearkku Åhlenskin aukaisivat ovensa vasta kello 10, joten aamu meni lumisateessa käpöstellessä, kahvilla käydessä ja päivän reittejä suunnitellessa.

 photo IMG_2470_zpsc38abfc1.jpg
Puolen päivän aikaan alkoi sitten päivän ohjelmamme. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Björn Borgin pääkonttori Tulegatanilla. Löysimme paikan helposti. Perillä meitä odotti markkinointipäällikkö, joka esitteli meille kahdella showroomilla ensi kevään ja kesän alusvaate- ja urheiluvaatemallistot, sekä piti pienen esityksen Björn Borgista yhtiönä. Vierailusta ja koko yrityksestä jäi hirveän hyvä fiilis; paikka huokui tekemisen iloa, nuorekkuutta ja innovatiivisuutta. Markkinointipäällikkö korostikin monta kertaa esityksensä aikana sitä, että yrityksen idea on tehdä hauskoja vaatteita; ei kaikkea tarvitse ottaa niin ryppyotsaisesti! Kevään ja kesän uudet alusvaatemallistotmallistot olivat perinteisemmän linjan lisäksi täynnä mielettömiä psykeprinttejä ja neonvärejä. Mukaan olivat tulleet myös lastenvaatteet ja pitsi.
 photo IMG_2475_zpseb056fe3.jpg  photo IMG_2476_zpsde745314.jpg  photo IMG_2494_zpsfd55de3d.jpg  photo IMG_2491_zpsc5c981c9.jpg  photo IMG_2487_zpsb61ee66e.jpg  photo IMG_2481_zps121d0143.jpg  photo IMG_2483_zps0c9c3395.jpg  photo IMG_2485_zps401ccfad.jpg  photo IMG_2486_zpsfb87b02d.jpg  photo IMG_2504_zps1529c945.jpg  photo IMG_2499_zps527f46b6.jpg  photo IMG_2503_zps139fa1ae.jpg  photo IMG_2512_zpsde254b14.jpg 
Vierailun jälkeen jatkoimme seuraavaan kohteeseemme Suomen suurlähetystöön ja kauppakamarille. Niiden luentojen jälkeen suuntasimme jalan takaisin kaupunkiin lyöttäytyen poikien mukaan, jotka suuntasivat syömään Fridayihin. Ruoka maistu ihanalta pitkän päivän ja räntäsateessa tarpomisen jälkeen! 

 photo Tukholma52-82_zpscc786ce4.jpg 

Illalla kävimme tyttöjen kanssa hotellin saunassa ja nukahdimme kaikki ennen puolta kymmentä.